Marttayhdistys perustettiin Lapinlahdelle 26.6.1909. Martta-aatteen paikkakunnalle toi Aili Lagus. Toiminta oli suunnattu ensin puutarhojen kaunistamiseen. Toiminnassa olivat mukana kirkonkylän ja sen etelän puoleiset kylät. Lamavuosien jälkeen toiminta laajeni Mäkikylään ja Pällikkäälle (1929). 1932 mukaan tulivat Juurikka, Nerkoo ja Martikkala. Nyt yhdistys kattoi lähes koko pitäjän.

marttailta
Marttailta Kivistön
Sonnilassa
12.4.1912
Lapinlahden marttaneuvojat
pula-aikana 1919
marttaneuvojat

Vuonna 1938 yhditys oli toiminut 29 vuoden ajan koko kunnan alueen neuvonta-ja kotitalousdellisen valistyön järjestäjänä, jota kunta, rahalaitokset ja valtio Maatalouskerholiiton kautta ovat avustaneet. Kesällä -38 pitäjä jaettiin kymmeneen yhdistykseen, joiden yhteyselimeksi perustettiin paikallisliitto. Lapinlahden marttayhdistyksen asiakirjat ja muu omaisuus siirrettiin juuri perustetulle paikallisliitolle ja yhdistyksen nimi muutettiin Lapinlahden kirkonkylän-Lahdenperän Marttayhdistykseksi. Paikallisliiton jäseniksi hyväksyttiin Alapitkä- Juurikan, Tölvän-Naarvanlahden, Kivistön-Pajujärven, Kirkonkylän-Lahdenperän, Nerkoon, Mäkikylän, Pitkänmäen, Horsmanmäen, Leppälahden ja Väisälänmäen Marttayhdisykset.

Vuonna 1954 Lahdenperän martat erosivat omaksi yhdistykseksi. Tuolloin kirkonkylän marttojen nimeksi tuli Lapinlahden Martat.

säilykenäyttely
marttaravintolakurssi
Säilykenäyttely 1931
Marttaravintolakurssi

Vuosien saatossa marttojen toimintaan on kuulunut talkootyötä, marttailtoja, emäntäpäiviä, retkiä, kirkon ympärintön kaunistamista kukkaistutuksilla, vihkiryijyn kutominen kirkkoon, sotaorpojen auttaminen kummirenkaan muodossa, kasvien kasvatusta ja siementen lahjoittamista vähävaraisille, nuorisotyötä opintokerhon muodossa sekä erilaisten kurssien järjestäminen. Marttojen järjestämillä kursseilla pääpaino on aina ollut laadussa ja siisteydessä. Kurssien aiheina on ollut mm. kudonta, lampunvarjostin, rottinki, vuodevaateet, marttaravintola, säilöntä ja ruoanvalmistus. Perinteisiin on kuulunut myös kirkkokahvien järjestäminen kirkonkylän kinkereiden yhteydessä. Vuodesta 1929 on tehty tervehdyskäyntejä vanhainkodille ja vuodesta -65 äitienpäiväjuhla vanhainkodilla kahvitarjoiluineen. Martat ovat tehneet yhteistyötä maamiesseuran, Mll ja SPR kanssa.

Ennen sotia pitäjässä toimi yli 400 marttayhdisyksen jäsentä. Sotavuosina martat järjestivät isänmaallisia juhlia Suojeluskuntatalolla, autettiin maatöissä niitä perheitä joissa isäntäväki oli turvaamassa Suomea, järjestetttiin kahvitarjoiluja sotasaaraaloihin ja tehtiin paketteja lähetettäväksi rintamalle.

Nuorten opintokerho
Kotitalousnäyttely Kuopiossa 23. - 25.8.1934
nuorisotyl
kotitalousnäyttely

Sotien jälkeen toiminta oli vilkasta ja jäsenmäärä kasvoi. Pikku hiljaa kuitenkin toiminta alkoi hiipua ja vuonna 1985 Lapinlahdenlla toimi enää kolme yhdistystä: Lapinlahden, Lahdenperän ja Mäntylahti-Kivistön Martat.

Yhdistys luovutti seurakunnalle vihkiryijyn 50-vuotisjuhlajumalanpalvelukessa
Rottinkikurssi Mäkikylässä
vihkiryijy
rottinkikurssi

Martoilla on ollut useita kunniajäseniä. Arvonimen ovat ansainneet henkilöt jotka ovat ansioituneesti tehneet pyyteettömästi töitä marttojen hyväksi. Kunniajäseniä ovat mm. Julia Valta, Anni Väisänen, Anni Paldanius, Tellervo Partanen, Hanna Martikainen ja Aune Nousiainen. Kiitos heille!

Torkkupeite Jussinpihaan 1993
torkkupeite

Syyskuisena iltana vuonna 2003 pidettiin ylimääräinen vuosikokous jossa aiheena oli Lapinlahden Marttayhdistyksen toiminnan päättäminen. Jäsenistölle oli kertynyt ikää ja nuoria ei ollut jatkamassa marttatyötä. Toisin kuitenkin kävi. Yhdistystä ei lopetettu ja pari marttailtaaa vuodessa kokouksineen piti pientä kipinää yllä tulevaisuutta ajatellen. Muutaman hiljaisen vuoden jälkeen toiminta jatkuu nyt Alapitkällä jossa joukko nuoria naisia ovat ottaneet marttatyön omakseen. He jatkavat vuosikymmenten saatossa muodostuneita perinteitä ja avaavat oven uudenlaiseen maailmaan, johon kaikki marttojen toiminnasta kiinnostuneet ovat tervetulleita.